jauheliha

lihapullat

AINEKSET

1 kg highland -jauhelihaa
2 dl kermaa
2,5 dl korppujauhomausteseosta
(2-3 kananmunaa)
2 isoa sipulia

VALMISTUSOHJE

Kuori ja pilko sipulit, kuullota pannulla, älä kuitenkaan ruskista. Kaada kuullotetut sipulit, kerma, munat ja korppujauhoseos kulhoon, sekoita ja lisää jauheliha. Sekoita hyvin tasaiseksi. Pyörittele lihapulliksi ja paista pannulla voin kera. Voit myös paistaa pyörykät uunissa, mutta tällöin on rasvaa lisättävä taikinaan. Taikinaan saat myös erilaista makua korvaamalla kerman tomaattimurskalla. Tällöin on voita paistamiseen pannulla käytettävä runsaammin. Taikinasta tulee myös hyvä mureke uunivuoassa, joko sellaisenaan tai täytteeksi aurajuustoa ja tomaattia, suolakurkkua ja keitettyä kananmunaa, tai mitä täytteeksi keksitkin. Uuni 175 astetta ja paistoaikanoin tunti.

JAUHELIHA

aurapihvit

AINEKSET

n. 550g ylämaankarjan jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
1 pussi sipulikeittoaineksia
n.3 rkl aurajuustoa (muruina)

VALMISTUSOHJE

Sekoita kermaviili, sipulipussin ainekset ja aurajuusto keskenään.
Anna nämä turvota n. 5 min.
Laita jauheliha joukkoon. Muotoile pihvejä ja paista ne paistinpannulla.
Kokoa hampurilaiseen mieleisesi mukaan täytteitä ja sitten vain nauttimaan.

JAUHELIHA

HAIKKUKEBAB

AINEKSET

Haikkukebab:
1 kg ylämaankarjan paistinjauhelihaa
4 tl Herbamare-suolaa
1½ tl rouhittua mustapippuria
1½ tl sipulijauhetta
1 tl oreganoa
1½ tl paprikajauhetta
n. 1 tl cayennepippurijauhetta
1½ rkl perunajauhoja

Jogurttikastike:
1½ dl turkkilaista luomujugurttia
½ dl majoneesia 
chilisinappia 
suolaa
rouhittua mustapippuria

VALMISTUSOHJE

HAIKKUKEBAB
Laita jauhelihan joukkoon mausteet. Vatkaa yleiskoneen taikinakoukuilla taikinaa n. 25-30 min. Taikinan ollessa tiiviin sitkomainen, tee siitä tiivis rulla. Painele ilmakuplat siitä pois. Laita rulla kaksinkertaiseen folioon ja voit laittaa rullan vielä uunivuokaan. Paista uunin alatasolla 100 asteessa, kunnes lihan sisälämpötila on 80 astetta. 
Anna rullan jäähtyä huoneenlämmössä. Laita jääkaappiin ja anna "maustua" seuraavan päivään.
Vuole ohuita lastuja veitsellä ja lämmitä niitä paistinpannulla.
Tarjoa haikkukebab esim. salaatin kanssa, jossa on jugurtti- ja kebabkastiketta.

JOGURTTIKASTIKE
Sekoita jugurtti ja majoneesi. Lisää mausteita oman maun mukaan.
Laita jääkaappiin maustumaan n. 20-30 min.

JAUHELIHA

saiturin lehtipihvit

AINEKSET

Noin 100-120 grammaa ylämaannaudanjauhelihaa per pihvi
Voita tai öljyä pihvien paistamiseen
Suolaa
Mausteita oman maun mukaan

VALMISTUSOHJE

Laita noin 100-120 grammaa jauhelihaa reilun kokoisen tuorekelmun päälle, muotoile käsin hieman pihvimäiseksi ja laita tuorekelmua myös jauhelihan päälle.
Kauli kaulimella jauheliha ohueksi lehtipihvin malliseksi kelmun sisällä. Pihveistä tulee melko isoja. Hyvin ohut, noin millimetrin paksuinen on tavoite.
Tee jokainen pihvi omaan kelmuun ja laita pihvit pakastimeen kohmettumaan noin 5-10 minuutiksi.
Ota pihvit pois pakastimesta ja kelmuista, kuumenna pannu kuumaksi ja laita öljyä tai voita pannuun.
Mausta pihvin pinta suolalla ja oman maun mukaan esimerkiksi valkosipulilla, chilillä, pippurilla, grillausmausteella ym.
Laita pihvi pannulle. Käännä pihvi, kun nesteet nousevat pintaan ja mausta toinenkin puoli. Yhden pihvin paistamisessa menee muutama minuutti. Onnistuu hyvin myös grillissä.
Tarjoile mieluisten lisäkkeiden kanssa.

JAUHELIHA

Haikkulihapullat airfryerissa

AINEKSET

Ylämaannaudan jauhelihaa
Mausteita

VALMISTUSOHJE

Ylämaannaudan vähärasvainen jauheliha on hyvin laadukas raaka-aine eikä esimerkiksi lihapullien tai jauhelihapihvien tekemiseen tarvita muuta kuin itse jauheliha, sidosaineita ei tarvita. Ylämaannaudan mahtava maku tulee erityisen hyvin esille, kun mausteina käytetään vain esimerkiksi suolaa ja pippuria tai oman maun mukaisia mausteita, kuten chilia, cayennepippuria, yrttisekoituksia ym.

Lihapulliin käytettävä jauheliha laitetaan kulhoon, laitetaan joukkoon oman maun mukainen määrä erilaisia mausteita ja sekoitetaan. Maustetusta jauhelihasta muotoillaan kostein käsin sopivan kokoisia pieniä lihapullia, jotka laitetaan suoraan airfryer laitteen koriin. Kun kori on täynnä, laitetaan airfryer päälle.
Koska kyseessä on vähärasvainen liha ja jos lihapullista on tehty melko pieniä, ne valmistuvat hyvinkin nopeasti. On tärkeää varmistaa etteivät lihapullat kuivahda airfryerissa. Sopiva lämpötila on 180 astetta ja aika 6-7 minuuttia. Koria kannattaa heilutella puolessa välissä.
Airfryerilla pystyy tehdä vaikka pieniä coctail lihapullia helposti isonkin määrän, silloin aikaa kannattaa hieman pienentää tai ainakin tarkkailla ja testailla, koska lihapullat ovat parhaimmillaan.

jauheliha

INGIN TILAN JAUHELIHAPIIRAKKA

AINEKSET

Pohja:
200 g voita
½ kg karkeita vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
30 g hiivaa
2,5 dl maitoa

Täyte:
Pestoa, esim. basilika tai nokkonen
500 g ylämaannaudan jauhelihaa
2 sipulia
valkosipulinkynsiä
1 tl suolaa
rosmariinia
mustapippuria
100 g fetakuutioita
oliiveja
2 dl kermaa
3 kananmunaa

VALMISTUSOHJE

Pohja:
Nypi huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot, suola ja sokeri. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kauli pohja pellille ja voitele vaikka nokkospestolla.

Täyte:
Ruskista jauheliha, lisää 2 silputtua sipulia, valkosipulinkynsiä, rosmariinia, suolaa, mustapippuria. Lisää vielä joukkoon fetakuutioita ja oliiveja. Levitä täyte pohjalle ja lisää vielä keskenään sekoitetut 2 dl kermaa ja 3 munaa.

Paista 200˚ reilut puoli tuntia. On oivallinen iltapala salaatin kanssa

jauheliha

KARJAPAIMENEN PIIRAS

AINEKSET

Jauhelihatäyte:
1 kpl sipuli
3 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl porkkanaa
300 g yhteensä esim. herneitä, maissia, viipaloituja sieniä, valkoisia papujan.
500 g ylämaannaudan jauhelihaa
3 rkl tomaattisosetta
3 dl liha- tai kasvislientä
1 tl suolaa
1 tl yrttiseosta
1 tl tinjamia
öljyä

Perunamuusi päällinen:
800 g (2 pussia) perunamuusijauhetta (esim. mummon muusi)
6 dl maitoa
6 dl vettä
2 munaa
4 rkl voita
100 g juustoraastetta

VALMISTUSOHJE

1. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat.

2. Kokoa makusi mukaan noin 300-400 gramman sekoitus esimerkiksi herneitä, maissia, viipaloituja sieniä ja valkoisia papuja.

3. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota osissa sipulit, valkosipulinkynnet sekä kokoamasi mix sekä ruskista jauheliha. Siirrä kaikki kattilaan.

4. Lisää kattilaan tomaattisose sekä liha- tai kasvisliemi ja mausteet. Anna porista hiljalleen n. 15 minuuttia.

5. Laita uuni päälle 200 asteeseen.

6. Tee perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkista perunamuusi ohjeen nesteen määrät. Kiehauta nesteet ja lisää sekoittaen kaksi pussillista muusijauhetta nesteeseen. Anna tasaantua hetken. Lisää munat, voi ja juustoraaste ja sekoita.

7. Kaada ison vuoan pohjalle valmiiksi porissut jauhelihatäyte ja levitä muusi sen pinnalle.

8. Paista piirasta uunin alatasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Anna hetken vetäytyä ja nauti raikkaan salaatin kanssa.

Piiraaseen voit helposti myös käyttää edellisen päivän ylijäämä jauhelihakastikkeen tai perunamuusit tai käyttää kastikkeeseen kaikki muut sopivat tähteet jääkaapista (mm. erilaiset kasvikset) ruokahävikin pienentämiseksi. Käytä mahdollisuuksien mukaan niin paljon suomalaisia raaka-aineita kuin mahdollista.

jauheliha

LIHAPULLAVUOKA

AINEKSET

n. 6-8 kpl hyvän kokoisia uusia perunoita
pala kesäkurpitsaa
1 kana- tai kasvisliemikuutio
kuivattua yrttiseosta
n.500 g highland jauhelihaa
1 hyvin kypsä tomaatti
2 tl kuivattua yrttiseosta
1 tl suolaa
(1 tl tandoori masala seosta, voi vaihtaa myös paprikajauheeseen)

VALMISTUSOHJE

Pese ja viipaloi perunat. Suikaloi kesäkurpitsa. Öljyä uunivuoka ja lado perunat ja kurpitsat siihen. Murennaliemikuutio sekaan ja ripottele yrttiseosta päälle. Lisää vettä.

Kuutioi tomaatti ja lisää se jauhelihaan mausteiden ja suolan kanssa.Pyörittele pieniä lihapullia ja lado ne perunoiden päälle vuokaan.

Peitä vuoka foliolla tai kannella.

Paista uunissa n. 175 asteessa 40-50min (kunnes perunat ovat kypsiä).

Poista loppuvaiheessa kansi ja pidä vielä vuokaa uunissa, jotta liika neste haihtuu.

jauheliha

texmexpiirakka

AINEKSET

Pohja:
75 g voita
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl juustoraastetta
½ tl leivinjauhetta
⅓ tl suolaa
½ dl kylmää vettä

Täyte:
150 g ylämaankarjan jauhelihaa
1 rkl taco mausteseosta
50 g salsa kastiketta (mietoa)
1 pieni sipuli
50 g paprikaa
ripaus suolaa & mustapippuria

Liemi:
2 dl ruokakermaa
1 muna
35 g juustoraastetta

VALMISTUSOHJE

Sekoita pohjan kuivat ainekset ja juustoraaste keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi sekaan. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voideltuun 28 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Laita kylmään täytteen valmistamisen ajaksi.

Ruskista jauheliha ja kuutioitu sipuli tilkassa öljyä ja mausta se, kaada salsakastike jauhelihan joukkoon. Levitä jauheliha-salsa seos ja kuutioitu paprika pohjan päälle. Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti täytteen päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Nauti.

GRUUSIALAINEN LIHAKAALILAATIKKO

AINEKSET

n. 1 kg keräkaalia
2-3 dl vettä
(1 liha- tai kasvisliemikuutio)
1 kpl sipuli (iso)
3-5 kpl valkosipulinkynttä
n. 400-500 g ylämaannaudanjauhelihaa
öljyä paistamiseen
2-3 dl suolakurkkuja
2 pkt tomaattipyreetä
1 prk smetanaa
1 rkl yrttiseosta
1 rkl paprikajauhetta
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
1 pussi emmentalraastetta

VALMISTUSOHJE

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi (yhteensä noin 1 kg suikaletta). Pane suikaleet kattilaan ja lisää vesi, niin että kaalit peittyvät. Halutessaan veteen voi lisätä yhden liha- tai kasvisliemikuution. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla noin 15 minuuttia, sekoita välillä.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi suolakurkut. Ruskista jauheliha paistinpannulla öljyssä ja lisää sipulit ja suolakurkut paistamisen loppupuolella niin että nekin pehmenevät hieman.

Lisää kaalien kanssa kattilaan jauheliha-sipuli-suolakurkkuseos, tomaattipyreet, smetana ja mausteet ja sekoita hyvin. Kaada seos tarpeeksi isoon uunivuokaan ja laita pinnalle juustoraastetta.

Kypsennä noin tunti 200 asteisessa uunissa (peitä foliolla jos pinta tummuu liikaa) ja anna vetäytyä 15-30 minuuttia peitettynä. Tee kerralla reilumpi satsi, sillä laatikko- ja pataruoat maistuvat vielä paremmilta seuraavina päivinä makujen tasaannuttua.

Hyvää ruokahalua!

JAUHELIHA-KESÄKURPITSAVUOKA

AINEKSET

n. 500 g ylämaannaudan jauhelihaa
1 iso tai 2 pientä kotimaista kesäkurpitsaa
n. 3 dl raakaa rakettispagettia/pastaa / makaronia
1 tlk tomaattimurskaa
2-3 kesäsipulia
2 tl valkosipulijauhetta
2 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta
1 tl yrttimausteseosta
suolaa
pippuria
2 dl juustoraastettaöljyä

VALMISTUSOHJE

Ruskista ylämaannaudanjauheliha. Silppua sipulit ja lisää ne pannulle. Lisää joukkoon tomaattimurska ja anna hautua hetki. Mausta reilusti mausteilla (oman maun mukaan, voit käyttää haluamiasi mausteita).

Kuori kesäkurpitsa ja viipaloi se reilun kokoisiksi viipaleiksi. Valitse uunivuoka ja laita pohjalle öljyä. Laita vuoan pohjalle raaka spagetti/pasta. Lado spagetin päälle kerros kesäkurpitsaa, sen päälle jauhelihaseosta, jälleen kesäkurpitsaa ja jauhelihaseosta niin että päällimmäiseksi jää kerros kesäkurpitsaa. Mausta kesäkurpitsakerros aina suolalla ja pippurilla ennen jauhelihaseosta. Päällimmäisen kesäkurpitsakerroksen päälle lisää juustoraaste.

Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 35-45 minuutiksi. Kesäkurpitsoista irtoaa nestettä niin paljon, että se kypsyttää raa'an spagetin uunissa olon aikana. Anna vuoan vetäytyä hetki ja tarjoile salaatin kanssa.